Ilo, ystävyys
ja tasa-arvo soivat Oodissa ilolle, Euroopan unionin tunnushymnissä.
Ylevöittävä ajatus, joka helposti tulee hymähtäen ohitetuksi. Käytännössä
Euroopan unioni ohjaa monin keinoin asujaimistoaan kohti parempana pidettyä. Tavoitteena
on kehityksen kestävyys taloudellisesti, ekologisesti, sosiaalisesti ja joskus
kulttuurisestikin. Tällä halutaan turvata sekä nykyisten että tulevien
sukupolvien hyvä elämä, ylevää sekin.
Eurooppalaisissa
työympäristöissä kannustetaan kilpailuun ja tulostavoitteiden mittaamiseen
kilpailukyvyn kohentamiseksi. Ministeriöissä luodaan tälle kannustimia ja
pakotteita.Talouden kehittämisen keinoksi nostetaan aika ajoin myös kulttuuri,
josta haetaan kehitystä tukevaa yhteisöllisyyttä tai kulttuurituotannon
raaka-ainetta.
Mittarit
mittaavat mitä kykenevät, ja samalla ohjaavat tuottamaan mitattavia asioita,
joiden avulla kilpailuetua tavoitellaan. Moniulotteisessa maailmassa jää
kuitenkin paljon mittaamatta. Työn iloa, työssä koettua kumppanuutta ja tasa-arvon
kokemuksia on hankala mitata. Monissa työympäristöissä tuntuu korostuvan
ylhäältä ohjattu puurtamisen olotila, josta ilo, kumppanuus ja tasa-arvo
murenevat. Varovaisuus valtaa mielen, on varmistettava että mitattavaa syntyy
virheiden ja turhien kokeilujen sijasta. Tekstityöläisenä olen kokenut tästä
monia piirteitä yliopistomaailmassa.
Minulla on
tekstiilikäsityöläisen tausta. Jo vuosia käsityöt ovat olleet elämässäni
ohuesti: hengissä mutta henkitoreissa elävänä harrastuksena. Olen nyt hakemassa
niille enemmän tilaa kouluttautumalla kankurin kisällitutkintoa varten. Sain
aloittaa piirtämällä tekstiilipintaa. Käsi, silmä ja ajatus oli vaikea saada
pelaamaan yhteen, kun on vuosien tauko siitä, kun viimeksi olen piirtänyt. Käden motoriikka on ruosteessa, silmä ei osaa
arvioida tuloksen ja tarkoituksen välistä eroa eikä ajatus löydä visuaalista
muotoa, jos pysyy kasassa muutenkaan. Mutta pikkuhiljaa tuntui, että jokin
pieni osa tästä palautui.
Sain kiinni
siitä, että erivahvuisia viivoja piirtäessä ja erilaisia tekstuureja kuvatessa
koko kropan pitää olla mukana piirtämisen liikkeessä, samaten kuin mielen.
Piirtäessä vahvaa viivaa ei saa, jos mieli on varovaisella päällä, ei myöskään
hentoa. Varovaisena syntyy tasapaksua. Elävän pinnan piirtämiseen tarvitaan
sekä mieltä että kroppaa, jotka lähtevät viivan vaihtelevaan rytmiin mukaan,
tai lähtevät tuottamaan sitä. Rytmi siirtyy viivoina paperille ja edelleen
suunniteltuun kankaaseen. Myös kutoessa koko keho ja mieli ovat liikkeessä
mukana ja tuottavat tekstiiliin pinnan ja hengen.
Varhemmin
kotiteollisuuteen koulutettiin teollisen ajan tapaan tekniikkaa korostamalla.
Minulla on se koulutus. Tekniikan kautta kudontaa oppineilla ensimmäisenä ei
tekstiiliä katsoessa tule mieleen kauneus, vaan tekstiilissä oleva virhe,
vaikka pienikin. Monesti niitä on. Muistan että tämä oli yksi asia, jota surin
tekstiilikoulutusta saadessani: olin menettämässä käsitöiden tekemisen ilon
tämän takia. Se ilo minulla oli ollut pienestä tytöstä lähtien, ja se on
minulle yhä tärkeä.
Nykyisin
tekstiilialan koulutuksessa painotetaan aiempaa enemmän tuotteiden
suunnittelua, suunnitteluajattelua, otteessa on mukana enemmän abstraktia
teoriaa, sanattomia merkityksiä, kokeilevuutta, mutta myös konkreettista
tekstiilin tuntua ja kaikin aistein aistittavaa vaikutelmaa. Tekniikkaakin
tarvitaan, ammattitaitoisessa työssä hiotussa muodossa, mutta siihen tartutaan
entistä luovemmalla otteella.