Tieteidenvälisyys on sanomattoman vaikeaa. Vaikeuden
huomaa tekstiä yhdessä työstäessä. Kieli on tieteen väline. Kielen käyttämisen
tavat heijastavat eri alojen tutkijoiden perustavia, lausumattomia ja huomaamattoman
itsestään selviä tieteellisiä ajattelutapoja. Ne ovat eri aloilla erilaisia.
Humanistisilla ja muilla laadullista tutkimusta tekevillä
aloilla pyritään tarkastelemaan tutkittavaa ilmiötä mahdollisimman monelta
suunnalta ja ottamaan huomioon pienetkin sävyt, yksityiskohdat ja niiden
väliset suhteet. Havainnoista esitetään kysymyksiä. Niihin vastataan kokoamalla
havaintoja yhteen teorioiden ja niihin liittyvien käsitteiden avulla. Teoriat
ja käsitteet perustuvat aiemmin tehtyyn tutkimukseen, ja uusi aineisto haastaa
ne. Oleellista ei ole se, paljonko jotakin on, vaan kokonaisuuden käsittäminen
niin, että pienetkin yksityiskohdat saavat selityksen ja löytävät paikkansa
kokonaisuudessa. Analyysissa teoriat ja käsitteet saavat uusia sävyjä ja
muuttuvat. Näin tuotetaan lisää ymmärrystä maailmasta.
Luonnontieteissä ja muilla määrällistä tutkimusta
tekevillä aloilla kootaan aineistoksi havaintoja, joista pyritään poistamaan
epäolennaiset poikkeamat. Jäljelle jää puhdas signaali, josta havaintovirheet
ja ”kohina” on suodatettu pois. Tarkasteltavan aineiston avulla testataan
oletuksia, hypoteeseja, jotka on muodostettu aiemman tutkimustiedon ja siihen
perustuvien teorioiden avulla. Poikkeamista riisutun aineiston avulla testataan
hypoteesin paikkansa pitävyyttä ja tarkastellaan sitä kautta teorioiden
pitävyyttä. Poikkeamat ovat tiedossa, mutta ajattelua ei rakenneta niiden
varaan. Näin pyritään seulomaan havainnoista esille olennainen ja vankka tieto.
Kun määrällisen tutkimuksen tekijä lähtee tekemään
laadullista analyysia, hänellä on taipumus jättää epäolennaiset poikkeamat
tarkastelematta. Hän ikään kuin sihtaa havaintoja, pudottaa hienoisimmat sihdin
läpi tarkastelun ulkopuolelle ja keskittyy sihtiin jääneisiin, joiden varaan
hän rakentaa tulkintansa harkitun täsmällisin sanavalinnoin. Ydintä sumentava
”kohina” on sihdattu pois. Hänestä tämä on objektiivinen tapa tarkastella
maailmaa. Laadullisen tutkimuksen tekijä taas näkee tällaisen aineiston
käsittelyn reflektoimattoman subjektiivisena, koska tutkija on jättänyt
huomiotta osan aineistostaan vain sen hienoisuuden vuoksi, tarkastelematta sen
luonnetta ja suhdetta muihin aineiston osiin. Tällainen analyysi on hänestä
kelvoton.
Kun laadullisen aineiston tutkija kirjoittaa analyysiaan,
hän tarvitsee paljon monenlaisia sanoja kuvaamaan tutkittavan ilmiön
moninaisuutta. Hän kuvaa kontekstin ja eri yksityiskohtien suhteen siihen. Hän
tarkastelee kohta kohdalta havaintoja ja etsii niille perusteltuja tulkintoja.
Hän näkee vaivaa ymmärtääkseen erilaisuudet ja kaivaakseen esille heikosti
näkyvät seikat. Hän rakentaa niistä pala palalta kuvaa, jonka tarkkaa sisältöä
hän ei etukäteen tiedä. Hän pohtii oman subjektiivisen näkökulmansa suhdetta muodostuvaan
kuvaan ja kirjoittaa sen näkyville, jotta myös se olisi tieteellisen arvioinnin
kohteena. Vasta tällainen tarkastelu täyttää hänestä tieteellisyyden vaateet. Kun
määrällisen tutkimuksen tekijä pääsee muokkaamaan tästä syntynyttä tekstiä, hän
karsii siitä kaikki turhat sanat ja jättää vain keskeiset, jäsentävät havainnot
ja käsitteet jäljelle. Jolloin laadullisen tutkimuksen tekijästä tekstistä on
hävinnyt kaikki oleellinen.
Ei ihme, että molemmat pitävät tahollaan toisiaan
epätieteellisinä. Ja silti tieteidenvälisyys on välttämätöntä, jos halutaan
löytää vastauksia monimutkaistuvan maailman ongelmiin.
